Markkinointi- ja kilpailusyistä digitaalisen musiikin jakelijat tykkäävät kehuskella katalogiensa massiivisuudella. Sillä tietenkin ajetaan takaa kattavuuden tuomaa riemuntunnetta ja sitä, että asiakas kokisi saavansa ihan kaiken mitä ikinä haluaa. Onko tämä todellisuutta?

Musicmachinery.com-blogin kirjoittaja kertoi muutama päivä sitten mielenkiintoisesta biisien hakuun liittyvästä kokeilustaan. Kirjoittamalla Spotify-ohjelman hakukenttään aikaan perustuvan haun vuosien 0 ja 3000 väliltä (year:0-3000), saadaan hakuvastaukseksi koko Spotifyn katalogi. Hakutuloksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä saatavana 2 785 088 kappaletta, 247 138 albumia ja 264 461 artistia. Spotifyssa määriin liittyvät tiedot tulevat heti näkyviin haun yhteenvedossa, mutta näin laajan haun loppuun asti tekemistä ei voi silti suositella omien hermojen ja palveluntarjoajan resurssien takia. Massiivisena ilmiönä se aiheuttaisi varmasti turhaa kuormitusta järjestelmille.

Tilanne, jossa massiivista valikoimaa lupaavasta musiikkikaupasta ei löytynytkään juuri sitä kovasti kaivattua kappaletta, on varmasti kaikille tuttu. Käytännössä kuitenkin suurehkosta valikoimasta löytyy suurin osa halutusta musiikista – kysynnän ja tarjonnan laki!

Useat musiikkipalvelut eivät ilmoita kataloginsa kokoa, mutta muutamien tiedot ovat kuitenkin saatavilla. Radio Rock Storessa on noin 3 miljoonaa ja Meteli.netissä viimeksi ilmoitetun tiedon mukaan noin 1,7 miljoonaa kappaletta. MTV3 Store Download ja download.netanttila.com ovat ahmineet sisäänsä vajaat 5 miljoonaa kappaletta. Anttila lienee Suomen suurin musiikkikauppa.

Vuodenvaihteessa alalla syntyi keskustelua digitaalisen musiikin pitkän hännän (Long Tail) heikosta myyntimenestyksestä. Aihetta käsitteli useat kansainväliset ja suuretkin mediat. Erään englantilaisen tutkimuksen mukaan digitaalisen myynnin varsinaiset tulot muodostuivat kuitenkin vain noin 20 prosentista katalogin sisällöstä ja loput 80 prosenttia oli auttamattomasti tuottamatonta sisältöä, jota ei juurikaan ladattu.

Myös Last.fm:n ja Spotifyn kaltaisten suoratoistopalvelujen kuunnelluimpien teosten kärkipaikkaa pitävät tiukasti lähes samat suositut ja ajankohtaiset myyntiartikkelit kuin latauspalveluissakin. Tämä on ehkä hieman yllättävää, koska suoratoistopalvelujen käyttäjiä ei kuuntelun kannalta rajoita ainakaan raha, ja siinä mielessä on aivan sama mitä kappaleita asiakas soittaa.

Kysymys kuuluukin, että kannattaako jäljelle jäävää 80 prosenttia ottaa lainkaan myyntiin ja edes markkinoida. Pihvissä on aina kaksi puolta – palvellako lisäkulujen kera jokaista kuluttajaa vai keskittyäkö vain enemmistön toiveisiin ja maksimoida tuottavuus.

Allekirjoittaneella itsellään on hetkittäin niin boheemi musiikkimaku, että jatkuva ”Ei oo”  harmittaa. Ehkä on kuitenkin niin, että massa on se minkä mukaan kannattaa mennä. Näin muutenkin vaikean alan eri toimijoiden kassat pysyvät kunnossa, koska ”turha” musiikki ei aiheuta lisäkuluja. Toisaalta katalogien supistaminen antaisi jollekin alan toimijalle mahdollisuuden erikoistua erikoiseen. On myös niin, että jos ”ylimääräiset” 80 prosenttia eivät ole myynnissä, ei koskaan saada tietää mikä oikeasti on ylimääräistä ja mikä osa kokonaistarjonnasta on suosittua.

Tässä tarinassa ilmenneisiin kysymyksiin ei liene olemassa täysin oikeaa vastausta, eivätkä sitä määrää pelkästään trenditkään. Vastaus on lopulta kunkin alan toimijan omassa harkinnassa. Myynnillisesti tarpeelliseen ja tarpeettomaan musiikkiin liittyvän pohdiskelun sijaan pitäisi enemmänkin uskaltaa kyseenalaistaa Long Tail -ajattelua ja etsiä jälleen kerran uusia tapoja myynnin, kuluttajan ja artistin kohtaamiselle sekä koko toiminnan kannattavuudelle. Jos ei myyjä eikä kuluttaja, niin ei artistikaan hyödy myymättömästä musiikista.

Jos palvelu ei ole ihan niin valtava musiikillinen runsaudensarvi kuin markkinoinnissa on annettu ymmärtää, ei se ehkä olekaan kuluttajan kannalta suuri vahinko. Se on enemmänkin moraalinen ja rehellisyyden haastava kysymys. Näemmekö päivän, kun käytettävissämme on tilauslatauspalvelu eli järjestelmä, jossa palveluntarjoajat yhdessä käyvät läpi kuluttajien epäonnistuneet haut. Epäonnistuneiden hakujen pohjalta voitaisiin viedä tietoa eteenpäin aggregaattoreille ja levy-yhtiöihin. Jos palvelujen käyttäjät ymmärtäisivät järjestelmän merkityksen ja sitä opittaisiin käyttämään, voitaisiin saavuttaa tasapaino ”turhan” ja tarpeellisen musiikin välille.

Mika Ahonen