Kesäkuun katsaus mobiileihin musiikkisovelluksiin
Toukokuu on ollut iPhone/iPod-maailmassa odotuksen aikaa. Uusia iPhoneja julkistetaan todennäköisesti kesäkuun 8. päivänä, jolloin käynnistyy WWDC-kehittäjäkonferenssi. Uusien mallien vanavedessä julkistettaneen myös uusi käyttöjärjestelmä, iPhone OS 3.0, joka tuo tuleviin sovelluksiin useita lisätoimintoja. iTunesiin on ilmestynyt toukokuussa 320 musiikkisovellusta ja niistä Digikohinaa eniten kiinnostivat seuraavat:
AudioIn (2,99€)
AudioIn on langattoman suoratoiston tietokoneelta iPhonelle tai iPod touchille mahdollistava sovellus. Lataamalla AudioIn-sovelluksen iPhoneen/iPodiin (täältä) ja AudioServer-sovelluksen tietokoneelle (täältä) saadaan aikaan WLAN-verkon yli toimiva langaton linkki, jonka ansiosta kaikki tietokoneen äänet kuuluvat iPhonen/iPodin kautta. Testikoneen Windows Vistassa hyvin toiminut kokonaisuus mahdollisti ainakin Windows Media Playerin, iTunesin ja YouTuben äänien siirtämisen ongelmitta iPhoneen ja sitä kautta myös riittävän laadukkaasti kuulokkeisiin. Äänenlaadun luvataan olevan 16-bittistä ja 44.1 kilohertsin cd-tasoista pakkaamatonta audiovirtaa. Sovelluksesta on olemassa myös ilmainen testiversio (täällä), joka toimii minuutin kerrallaan.

Radio (0,79€)
Radio on ollut jo jonkin aikaa iTunesin musiikkikategorian ladatuin maksullinen sovellus. Eikä syyttä, sillä sen kätevyys ja laajuus on aivan omaa luokkaansa. Sovelluksen avulla voi kuunnella yli 6 400 nettiradiokanavaa ympäri maailman ja kokonaisuutta on todella helppo hallita. Kun olet kyllästynyt kuuntelemaan sovelluksessa olevaa 26 suomalaista radiokanavaa, niin voit sujuvasti testata kielitaitoasi vaikka kuuntelemalla radiolähetystä Färsaarilta tai valita parhaat päältä jokaisesta Yhdysvaltain osavaltiosta. Lempikanavat voi tallentaa sovellukseen ja suosituksia voi jakaa kavereille sähköpostitse, Twitterillä ja Facebookin kautta. Sovellus löytyy täältä.

Local concerts (ilmainen)
Local concerts on iLike-suosittelupalvelun hieno kädenojennus kaikille livemusiikkia seuraaville. Ohjelman avulla voi seurata paikallisia konsertteja kattavasta valikoimasta artisteja ja keikkapaikkoja. Omissa testeissä Helsingissä sovellus näyttää kaikkien tärkeimpien keikkapaikkojen tapahtumat ja mukana oli myös mm. Kivenlahden rockfestarit. Sovelluksen ohjeistus sanoo palvelun seuraavan ainakin Ticketmasterin (Lippupalvelu) ja LiveNationin järjestämien konserttien aikatauluja. Sovellus ohjaa myös lipunmyyntiin ja näyttää keikkapaikan sijainnin kartalla. Maltan tuskin odottaa pääseväni vieraalle paikkakunnalle testaamaan tätä sovellusta, joka löytyy täältä.

Jiri Koivuniemi
