• Etusivu & uutiset
  • Stoorit
  • Skabat
  • Uutiskirje
  • Sarjis
  • Info
  •  
    banneri.jpg

    Digikohina tauolle, Rokkitulpat jatkaa

    25.3. 2011

    Kuten useimmilla voittoa tavoittelemattomilla blogeilla on jossain vaiheessa tapana, Digikohina jää toistaiseksi tauolle. Omat työkiireet, blogin aihealueen liiallinen laajeneminen ja muut intressit ovat menneet blogikirjoittamisen riemun edelle.

    Runsaan 2,5 vuoden ja yli 1 300 tarinan jälkeen on pakko hyväksyä se tosiasia, ettei kaikkeen kivaan riitä aika. Myös pääaihe eli digimusiikki on laajentunut kattamaan niin monia asioita, ettei yksi ihminen pysty siitä kaikesta uutisoimaan. Monet uutisoitavat asiat ehtivät näin vanhenemaan eikä kaikkeen ehdi paneutua, jotta niihin voisi tarjota omia näkemyksiään riittävän syvällisesti.

    Musiikin ja digimeininkien seuraaminen toki jatkuu niin työn kuin vapaa-ajankin puitteissa eikä voi tietää milloin Digikohina.fi taas aktivoituu uudelleen. Sillä välin musiikkiin liittyviin havaintoihini voi tutustua ainakin Facebookin kautta omalla sivullani ja uudella Rokkitulpat-sivulla.

    Kiitos ja näkemiin! :-)


    Harva on vielä lukenut kokonaista sähkökirjaa

    3.3. 2011

    DigiAnttila järjesti helmikuussa nettikyselyn, jonka tulosten perusteella vielä harva on lukenut kokonaista sähkökirjaa. Kotimaisista sähkökirjoista tunnuttiin eniten kaipaavan vanhoja klassikoita.

    nabanneri351×300.jpg

    Lue lisää


    Julkistiko Apple sovellusten kiristys- vai tilauspalvelun?

    16.2. 2011

    Apple julkaisi eilen uuden sovellusten tilauspalvelun, jonka avulla kuluttajat voivat tilata määräajaksi eri julkaisijoiden sisältöjä suoraan sovellusten sisällä. Tämä sisältö voi olla esimerkiksi musiikkia, videoita, lehtiä, jne. Alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, että Apple on kehittänyt tilauspalvelun sijaan kiristyspalvelun, jolla se voi hallita ekosysteeminsä pelisääntöjä entistä tiukemmin muiden julkaisijoiden kustannuksella.

    appstoresubs.jpg

    Lue lisää


    Elisa avasi sähkökirjakaupan + yksinoikeusyhteistyö

    27.1. 2011

    Elisa julkaisi tänään Suomen laajimman e-kirjavalikoiman osana Elisa Kirja -palvelua. Palvelua voi käyttää tableteilla, älypuhelimilla, lukulaitteilla sekä tietokoneella. Elisa panostaa valikoimaansa jatkossakin ja tuo lukijoille erikoissisältöjä yksinoikeudella yhteistyössä suomalaiskustantajien kanssa.

    elisakirja.jpg

    Lue lisää


    Anttilassa Suomen halvin sähkökirjojen lukulaite + uusi kilpailu

    18.1. 2011

    NetAnttila.com on aloittanut alennuskampanjan ja myy Elonexin viiden tuuman värinäyttöistä sähkökirjojen lukulaitetta ennenkuulumattomaan 99,95 euron tarjoushintaan. Sähkökirjoja myyvä DigiAnttila.com on samalla aloittanut uuden kilpailun, jonka pääpalkintona on samainen Elonexin lukulaite ja Jarkko Sipilän sähkökirja.

    elonexanttila.jpg

    Lue lisää


    Uusi stoori: Digiperheen päiväkirja

    8.12. 2010

    Kirjoitin erästä verkkokoulutusta varten yliampuvan tarinan, johon oli kerätty palasia omasta elämästäni ja moninaisista käsiini joutuneista viihdelaitteista. Ideana oli esittää mitä kaikkea digitaalisessa kodissa voi nykyään tehdä jos tietää mitä tekee.

    digiperhe

    Lue lisää