25.3. 2011
Kuten useimmilla voittoa tavoittelemattomilla blogeilla on jossain vaiheessa tapana, Digikohina jää toistaiseksi tauolle. Omat työkiireet, blogin aihealueen liiallinen laajeneminen ja muut intressit ovat menneet blogikirjoittamisen riemun edelle.
Runsaan 2,5 vuoden ja yli 1 300 tarinan jälkeen on pakko hyväksyä se tosiasia, ettei kaikkeen kivaan riitä aika. Myös pääaihe eli digimusiikki on laajentunut kattamaan niin monia asioita, ettei yksi ihminen pysty siitä kaikesta uutisoimaan. Monet uutisoitavat asiat ehtivät näin vanhenemaan eikä kaikkeen ehdi paneutua, jotta niihin voisi tarjota omia näkemyksiään riittävän syvällisesti.
Musiikin ja digimeininkien seuraaminen toki jatkuu niin työn kuin vapaa-ajankin puitteissa eikä voi tietää milloin Digikohina.fi taas aktivoituu uudelleen. Sillä välin musiikkiin liittyviin havaintoihini voi tutustua ainakin Facebookin kautta omalla sivullani ja uudella Rokkitulpat-sivulla.
Kiitos ja näkemiin! 
2 kommenttia |
Stoorit, Ohjelmistot, Tapahtumat, Kilpailut & Kampanjat, Kirjakaupat, Sarjis, Nettipalvelut, Musiikkikaupat, Laitteet, Artistit, Latauslista, Levy-yhtiöt, Mainokset, Linkit |
Pysyvä linkki
Kirjoittaja: Jiri Koivuniemi
24.3. 2011
Muusikoiden ja muiden musiikkiammattilaisten suosimat Ultimate Ears -tulppakuulokkeet saapuvat vihdoin Suomen markkinoille. Ultimate Ears aloittaa myös yhteistyön kotimaisten artistien kanssa samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa on ollut käynnissä jo vuosia. Ensimmäiseksi kotimaiseksi yhteistyökumppaniksi on valittu Magenta Skycode.

Lue lisää
Ei kommentteja » |
Kilpailut & Kampanjat, Laitteet, Artistit |
Pysyvä linkki
Kirjoittaja: Jiri Koivuniemi
3.3. 2011
DigiAnttila järjesti helmikuussa nettikyselyn, jonka tulosten perusteella vielä harva on lukenut kokonaista sähkökirjaa. Kotimaisista sähkökirjoista tunnuttiin eniten kaipaavan vanhoja klassikoita.

Lue lisää
1 kommentti |
Kirjakaupat, Kilpailut & Kampanjat |
Pysyvä linkki
Kirjoittaja: Jiri Koivuniemi
2.3. 2011
Apple julkisti aiemmin tänään uuden iPad 2 -tablettilaitteensa. Se on fyysisesti hoikistunut 33 prosenttia ja saanut monia uusia toimintoja, joista julkistustilaisuudessa merkittävimpinä esiin nostettiin videokamerat, tuplanopea prosessori ja yhdeksän kertaa nopeampi grafiikka. iPad 2:n tärkeimmät uudistukset musiikkilaitteena on kuitenkin hankittava lisukkeina.

Lue lisää
2 kommenttia |
Laitteet |
Pysyvä linkki
Kirjoittaja: Jiri Koivuniemi
1.3. 2011
Legendaarinen R.E.M. julkaisee uuden albumin “Collapse Into Now” ensi viikolla, mutta Spotifyssä se on ennakkokuuntelussa jo tästä päivästä alkaen. Lisäksi Spotifyssä on käynnissä R.E.M.-aiheinen kilpailu.

Lue lisää
1 kommentti |
Kilpailut & Kampanjat, Nettipalvelut, Artistit |
Pysyvä linkki
Kirjoittaja: Jiri Koivuniemi