• Etusivu & uutiset
  • Stoorit
  • Skabat
  • Uutiskirje
  • Sarjis
  • Info
  •  

    Kotimainen musiikki myy diginä fyysisiä levyjä huonommin

    Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT on tutkinut suomalaisen musiikinkulutuksen trendejä ja havainnut, että kotimaisen musiikin osuus kokonaismyynnistä on pienempi kuluttajien ostaessa musiikkia digitaalisesti internetin ja kännykän kautta levykauppojen sijaan.

    hiittutkimus.jpg

    Digitaalisten tallenteiden myynti- ja kulutustilastoissa ulkomaalaisten artistien myyntiosuus kasvaa perinteisten levykauppojen hiljentyessä. Neljä viidestä fyysisen levymyynnin Top20:een nousseesta levystä on kotimaista tuotantoa. Sen sijaan latauslistojen Top20:ssa noin puolet on kotimaista ja puolet ulkomaalaista musiikkia. Kokonaisuudessaan musiikkikauppa väheni Suomessa 13,4 prosenttia vuonna 2009 edellisvuoteen verrattuna.

    - Osittain eroa selittää se, että eri-ikäiset ihmiset ostavat musiikkia eri paikoista. Osittain ero voi johtua myös siitä, että verkkokaupat eivät tuo kotimaista musiikkia esille samalla tavalla kuin perinteiset levykaupat. Nettikauppojen käyttöliittymissä suomalainen musiikki ei saa erityishuomiota, sanoo tutkija Lassi Liikkanen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä.

    Raportin mukaan myös YouTube on kasvanut merkittäväksi kotimaisen musiikin välityskanavaksi. YouTuben kotimaisten musiikkivideoiden katsojamäärät ylittävät reilusti digitaalisen musiikin kappalemääräisen myynnin. Suosituimmat suomalaiset musiikkivideot ovat vuoteen 2010 mennessä saaneet miljoonia katselukertoja, yksin Nightwish jopa yli 100 miljoonaa katselukertaa. Miljoonamenestys YouTubessa ei kuitenkaan raportin mukaan tarkoita, että musiikki menestyisi myös perinteisillä myyntilistoilla.

    Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen tutkimuslaitos, joka tekee tietotekniikan perus- ja soveltavaa tutkimusta. Raportti on valmisteltu Musiquitous-tutkimushankkeessa, jota on rahoittanut Suomen Akatemia.

    2 kommenttia artikkeliin “Kotimainen musiikki myy diginä fyysisiä levyjä huonommin”

    1. fluconazole onlineshop verkaufen kirjoittaa:

      staffeln dauer test ,

    2. Early kirjoittaa:

      A bit srpursied it seems to simple and yet useful.

    Jätä kommentti