• Etusivu & uutiset
  • Stoorit
  • Skabat
  • Uutiskirje
  • Sarjis
  • Info
  •  

    Live: Karnivool Tavastialla ja YLE:n Studio B:ssä

    Australialainen Karnivool on Suomessa vielä toistaiseksi melko tuntematon suuruus, mutta Tavastia oli silti maanantai-iltana kohtuullisen täynnä nykyprogeilun ystäviä. Hyvä niin, koska bändi voi olla tämän vuoden kovin uusi juttu!

    karnivool.jpg

    Nykyproge tai kevytproge voi olla monelle musiikin puritanistille kirosana, mutta Karnivool ei taida siitä välittää ja miksi välittäisi, kun fanilauma tuntuu kasvavan päivä päivältä. Suomi oli Karnivoolin Euroopan kiertueen ensimmäinen kohde ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä tämä poppoo saa aikaan suuremmilla areenoilla.

    Bändi toimi Tavastialla aivan kympillä. Biiseissä tuntui livenä olevan vielä enemmän voimaa kuin levyllä ja bändin vieno hyväntuulisuus tarttui myös kuulijoihin. Itse en Karnivoolin kohdalla voi välttää vertailua kotimaisen Von Hertzen Brothersin kanssa, mutta ainakin livenä Karnivoolissa on selvästi enemmän virtaa.

    Karnivool oli ennen Tavastiaa myös YLE:n Studio B:ssä heittämässä lyhyen akustisen setin, jonka voi katsella ja kuunnella täällä.

    Karnivoolista löytyy lisätietoa osoitteesta www.karnivool.com.au

    Jätä kommentti