Ensimmäinen Rockstarba-voittaja on Doom Unit
Rockstarba-finaali oli tiukka ja tuomaristo oli taatusti lahjomaton. Näin ainakin kisan tunnetuin tuomari ja finaalitapahtuman kovaääninen juontaja, Jone Nikula laukoi finaalitapahtuman alkumetreillä. Jone väitti myös Doom Unitin olevan “tunnetun maailmankaikkeuden ensimmäinen rockstarba”.

Radio Rockin maaliskuussa käynnistämä Rockstarba-bändikisa sai päätöksensä helsinkiläisessä On The Rocksissa viiden bändin finaalitapahtumassa tiistai-iltana. Kisaan osallistui netissä kaikkiaan 750 bändiä, joten se oli millä tahansa mittareilla laskettuna yksi Suomen suurimmista lahjakkuuksien metsästyskilpailuista.
Kilpailun voittaja eli Doom Unit on viime vuonna Tampereella perustettu bändi, jonka vasta muutamaa tallennettua biisiä voi kuunnella bändin MySpace-sivulla ja Radio Rockin kilpailusivulla. Kilpailun voittajana bändi saa Radio Rockin julkaisemana sinkkubiisinsä taatusti kunnon tehosoittoon ja ensialbumikin julkaistaan ensi syksynä.
Bändin voiton jälkeisen esityksen voi katsoa täältä. Radio Rockin videosivustolta on nähtävissä kaikkien finaalibändien esitykset.
