Spotify laajensi musiikkivalikoimaansa + 5 kutsua jaossa
Digikohinan lempimusiikkipalvelu, Spotify on laajentanut jälleen musiikkivalikoimaansa. Viime yönä palveluun on lisätty 15 000 julkaisua eli yhteensä yli 160 000 biisiä. Suuri osa julkaisuista on suomalaisille täysin vierasta pohjasakkaa, mutta mukana on myös uutuuksia ja merkittävien artistien vanhempaa tuotantoa. Onpa palveluun lisätty suomalaisillekin erityisen merkittävää musiikkia, kuten Riki Sorsan ja Tapani Kansan 90-luvun lopun tuotantoa sekä Sleepy Sleepersin Metsäratio
Spotify ilmoitti samalla, että se on solminut yhteistyösopimuksen yhden maailman johtavan klassisen musiikin levy-yhtiön, Naxoksen kanssa. Tämän sopimuksen ansiosta Spotifyn klassisen musiikin valikoima laajenee lähikuukausina yli 100 000 kappaleella.
Näiden ilouutisten kunniaksi jaamme viidelle ensimmäiselle tätä viestiä kommentoivalle Spotify-kutsun.

18.2. 2009 8:07
On se hieno palvelu tuo Spotify.
18.2. 2009 9:32
“Metsäratio” kuulostaa mahtavalta, kunnon nostalgiaa nuoruuden kultaisilta vuosilta Myös Riki Sorsasta nostan hattua, on se hyvä että edes jostain löytyy hyvääkin musaa. Mutta miksi tietoni ei tullu automaatisesti enää noihin kenttiin, kuten alkukuussa tuli?!
18.2. 2009 13:46
Tätä on testattava - ehkä olemme (jälleen kerran) jonkin uuden, jopa pysyvämmän, kynnyksellä… tai sitten emme.
19.2. 2009 20:21
Mitäköhän Pandora radio keksii tähän vastineeksi.
20.2. 2009 16:15
Hyvä t uote!!
19.4. 2009 17:37
TErve?! vieläkö kutsuja? raastaa jo hermoja tää metsästäminen.. Miks pitää olla niin vaikeeta? Toivottavasti onnistaa tällä kerralla.
Osote: axelorjala@gmail.com