• Etusivu & uutiset
  • Stoorit
  • Skabat
  • Uutiskirje
  • Sarjis
  • Info
  •  

    Spotify laihdutuskuurilla – jaettavan musiikin määrä pienenee

    Aikaisemmin ”kaiken” tarjonnut Spotify joutuu ensi viikosta alkaen supistamaan musiikkivalikoimaansa. Se euforinen tunne, että kuuntelija voi kuunnella lähes mitä tahansa musiikkia vaikka kuinka paljon, kokee nyt pienen kolahduksen. Syynä tähän on levy-yhtiöiden kanssa tehdyt sopimukset, jotka rajoittavat musiikin maakohtaista kuuntelua. Suoraan toistettavan musiikin myyminen perinteisen CD-myynnin säännöillä on hieman hankalaa ja Spotify ilmoittaakin uneksivansa päivästä, kun nyt tehdyn kaltaiset rajoitukset poistuvat. Samaa toivovat varmasti palvelua mainosrahoitteisesti ja ilmaiseksi käyttävät asiakkaat, mutta ennen kaikkea ne, jotka maksavat palvelusta. Vaikka palvelun valikoima on pienempi, niin silti kymmenen euroa kuukaudessa edelleen kohtuullisen runsaasta biisivalikoimasta ei ole paljon.

    spotify_logo_big.jpg

    Spotify kertoo myös saaneensa vahingossa jaettavaksi sellaista musiikkia, jota artistit eivät ole halunneet jaettavan suoratoistona. Kunnioittaakseen artistien päätöksiä, Spotify poistaa jakelusta ne kappaleet, joita palvelussa ei haluta olevan. Spotify ei ole menettänyt erehdyksen takia yhtään sopimusta eikä levymerkkiä, koska he ovat päivittäneet kataloginsa sopimusten mukaisiksi. He myös pahoittelevat, ettei erehdystä huomattu palvelun avaamisen aikoihin.

    Vaikka monet soittolistoilla majailevat kappaleet poistuvat nyt käytöstä, Spotify pyrkii korvaamaan ne sellaisten albumien kappaleilla, joita ei olla poistamassa palvelusta. Tätä onkin mielenkiintoista jäädä odottamaan, sillä monelle joku juuri tietty versio kappaleesta on erityisen mieleinen ja voiko sitä korvata tietämättä kuuntelijan mausta enempää. Parempi silti tämäkin kuitenkin kuin ei mitään. Spotify sanoo, ettei kappaleita olla vähentämässä enempää, vaan päinvastoin lisäämässä. Heillä on sopimukset kunnossa alan suurimpien tekijöiden kanssa, myös useimpien merkittävien Indie-levy-yhtiöiden kanssa.

    Spotifyta kuunnellessa heidän tiedotteensa aiheeseen liittyen voi lukaista täältä.

    Jätä kommentti