Sony Music KickOff: Suomirock voi hyvin!
Sony Music Finland (nyt virallisesti ilman BMG:tä) järjesti eilen kevään KickOff-tilaisuutensa rockpyhättö Tavastialla. Tilaisuudessa esiteltiin tulevia uutuuksia ja lavalla kävi monta kotimaista huippunimeä tai ainakin tulevaisuuden lupausta. Iltapäivän avasi Scandinavian Music Group, jonka kaksi uutta biisiä kuulostivat todella hienoilta bändin jatkaessa vahvasti kaksiäänisiä lauluosuuksiaan.

Lavalla kävi myös kolme tuoreinta Idols-finalistia eli Koop Arponen, Pete Parkkonen ja Anna Puustjärvi, jonka uusi taiteilijanimi on Anna Puu. Näistä kolmesta Pete Parkkonen räjäytti lavan huikealla vimmallaan ja kahdella rajulla, vielä julkaisemattomalla biisillään. Tuore tapaus on myös Petra (ex-Tiktak), joka esitti pari mukiinmenevää rockbiisiä toukokuussa julkaistavalta sooloalbumiltaan. Happoradio käväisi lavalla kultalevyjä pokkaamassa albuminsa kansikuvasta tutun Alfred-koiransa kanssa, joka sai myös kultaisen kaulapannan ja uuden ristimänimen Sir Alfred. Iltapäivän lopetti PMMP kolmen biisin upealla setillään, jossa riitti naisenergiaa totuttuun tapaan.
Vaikka Sony Music esitteli myös pitkän listan varmoja ulkomaisia listajyriä, niin iltapäivästä jäi sellainen fiilis, että suomirock voi hyvin ja uutta verta tulee virtaamaan paljon keikkalavoilla tänä vuonna.
Alla Sony Musicin tulevia julkaisuja, jotka saattavat latautua myös minun musiikkikirjastooni:
4.2. The View: Which Bitch?
4.3. Uniklubi: Syvään valoon
11.3. Pete Parkkonen: First Album
25.3. PMMP: Veden varaan
1.4. Scandinavian Music Group
9.8. 2011 13:58
Created the graetset articles, you have.