Bruce Springsteen kesällä Tampereelle ja ennakkokuuntelussa nyt
Bruce Springsteen saapuu The E Street Bandinsa kanssa Suomeen ensi kesäkuussa. Pomo esiintyy 2. kesäkuuta Tampereen Ratinan stadionilla ja liput tulevat myyntiin 26. tammikuuta. Amerikkalainen National Public Radio (NPR) ennakkokuunteluttaa parhaillaan Brucen ensi viikolla julkaistavaa uutta “Working On A Dream” -albumia. Sen voi kuunnella kokonaisuudessaan täällä. Se on Springsteenin 24. albumi ja siltä löytyy 12 uutta kappaletta. Mukana on myös kaksi bonus-kappaletta, joista toinen on ”The Wrestler”. Se palkittiin Kultaisella Maapallolla parhaana elokuvakappaleena saman nimisen elokuvan tunnuskappaleena. ”Toivon, että uudella levyllä kuuluu läpi se energia, jonka bändi sai aikaan soitettuaan elämänsä upeimmat keikat viime kiertueella. Kaikki kappaleet syntyivät nopeasti ja nauhoitusten ensiotot ovat kuultavissa levyllä. Nautimme suuresti tätä levyä tehdessämme”, kertoo Bruce levyntekoprosessista.
