• Etusivu & uutiset
  • Stoorit
  • Skabat
  • Uutiskirje
  • Sarjis
  • Info
  •  

    Tänään alkoi levyale, mutta missä on digiale?

    Odotin innolla tänään alkanutta, jonkinlaiseksi perinteeksi jo muodostunutta levyalea. Innon aiheutti lähinnä toive siitä, että vihdoinkin ymmärrettäisiin järjestää myös jonkinlainen yleinen digiale. Pettymykseni oli kuitenkin suuri havaitessani, ettei tänäkään vuonna digimusiikkikauppoihin ole ilmaantunut mitään yleisen levyalen kaltaista alennusmyyntiä. Onneksi muutamia poikkeuksiakin löytyy ja alennusmusiikkia on saatavana tällä hetkellä ainakin Maikkarilta, Meteli.netistä, Poimurista ja iTunesista.

    levyale.jpg

    Maikkarin alennusmyynnistä tulikin jo kerrottua aiemmin eli kyseessä on SonyBMG:n runsaan 50 albumin tarjouskampanja.

    mtv3jouluale.jpg

    Meteli.netillä on puolestaan kahden bändin tarjouskampanja. Kun asiakas ostaa Apulannan ”Kuutio”-albumin hintaan 10,99 euroa, niin hän saa samalla yhtyeen muista myynnissä olevista albumeista yhden veloituksetta. Toinen tarjous koskee erinomaista Underwater Sleeping Society -bändiä. Asiakas voi ostaa heidän uusimman ”The Dead Vegas”-albumin hintaan 10,99 euroa tai uusimman ”The Dead Vegas”-albumin ja aiemman ”All Other Lights Go Out”-albumin yhteishintaan 12,49 euroa. Tarjous löytyy täältä.

    meteliale.jpg

    Poimuri myy puolestaan Egotripin ja Lordin albumeja erikoishintaan 9,90 euroa. Tarjous löytyy täältä.

    egolordi.jpg

    iTunes on avannut kokonaan oman tarjousosion iTunes Storeen. Se löytyy helpoiten avaamalla iTunes-ohjelma, menemällä iTunes Storeen ja klikkaamalla vasemmassa reunassa olevan ”More in music”-alueen kohtaa ”Great Albums, Great Prices”. Sieltä löytyy vajaa sata todella erilaista albumia erikoishintaan 5,99-6,99 euroa. Joukossa on muutamia todellisia helmiä!

    itunesale.jpg

    Kävin tänään myös tsekkaamassa tunnelmia Levykauppa Äxässä ja Citymarketissa. Alkuiltapäivästä olo oli molemmissa enemmän unelias kuin alemaisen innokas. Ostettavaa en löytänyt, koska heräteostokset tulee nykyisin tehtyä digitaalisena netissä enkä koe saavani cd-levystä minkäänlaista lisäarvoa. Ennen shoppailureissuani tarkistin tarjouslevyt ÄKT:n ylläpitämältä Levyale.fi-sivustolta ja huomasin, että joukossa oli monta levyä, jotka ostin viime vuonna täyteen hintaan. Tosin täysi hinta tarkoittaa omassa tapauksessani digihintaa, joka yleensä vaihtelee 9,90 ja 12,90 euron välillä. Levyale-listaa selatessani ajattelin ostaa Kiki Paun ”Let’s Rock”-albumin, koska se jäi hehkutuksestani huolimatta syksyllä hankkimatta. Sen olisi saanut cd-levynä tarjoushintaan 11,90 euroa, mutta iTunesista sen saa kopiosuojaamattomana ja laadukkaana iTunes Plus -versiona normaalihintaan 9,90 euroa. Levyalesta oli minulle siis sittenkin hyötyä – ei siksi, että olisin sieltä mitään ostanut, mutta se muistutti hyvän albumin olemassaolosta, jonka lopulta hankin edullisena ja laadukkaana digiversiona.

    Yksi kommentti artikkeliin “Tänään alkoi levyale, mutta missä on digiale?”

    1. buy levothyroxine online kirjoittaa:

      After singling the hcg, you must erase it in the does prednisone cause frequent urination until you are snappy for your injection.

    Jätä kommentti