Musiikki & Media: MySpace tekee vallankumouksen
MySpace julkisti parhaillaan Tampereella käynnissä olevassa Musiikki & Media -tapahtumassa tiedon, että se avaa vuoden 2009 syksyllä Suomessa toimivassa yhteisössä musiikkikaupan. Suunnannäyttäjänä hankkeessa on ollut MySpacen rapakon takainen, jo käytössä oleva ja lähes vastaava palvelu. MySpace ei itse halua puhua varsinaisesti musiikkikaupasta, vaan enemmänkin hehkuttaa tekevänsä musiikkialan vallankumouksen.

Jotakin uutta tämänhetkinen kopiosuojauksen ja piratismin välimaastoon pysähtynyt digitaalisen musiikin jakelu jo kaipaakin. Uuden palvelun tekee vallankumoukselliseksi se, että käyttäjä voi maksutta kuunnella musiikkia suoratoistona (streaming) niin paljon kuin ikinä haluaa. Palvelun kautta voi toki myös ostaa musiikkia, mutta painotus on erityisesti musiikin sosiaalisissa näkökulmissa. Onhan asian toteuttajana sentään yksi Internetin yhteisöllisten mahdollisuuksien merkittävimmistä tarjoajista. Käyttäjän omien soittolistojen määrää ei ole mitenkään rajoitettu ja ne voidaan jakaa muiden käyttäjien kesken.
Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan tiedon julkistuksen aiheuttamaa hiekanheittoa musiikkibisneksen äärettömässä hiekkalaatikossa. Laatikossa lapiosta ja ämpäristä tulevat varmasti tappelemaan ainakin piratismin vastustajat ja sen kannattajat sekä levy-yhtiöt ja musiikin jakelijat. Toivottavasti itse taiteentekijät eli muusikot eivät joudu kuuntelemaan heihin liittyvää keskustelua sivusta, vaan saavat äänensä kuuluville muutenkin kuin pelkästään lavoilla laulellessaan. Musiikin kuuntelijan näkökulmasta asiassa ei pitäisi olla sijaa moitteelle. Vai onko?
30.5. 2011 7:48
clarithromycin und alkohol chat ,
22.6. 2011 3:24
Patients and transplants must specify relied anthocyans in the [b]louisiana swartz accident accutane legal career[/b] and putting of doses, with headachey aircraft puntured to the gonococcus aide of the experimenting diseasethe (see precautions: information for patients).
1.7. 2011 2:57
Prolonged QT interval has been reported to be temporally associated with citalopram treatment. ,